Urheilukentät

Keskusta

Koulukeskuksen (os. Saustilantie 10) tuntumassa on pieni tekonurmipohjainen kaukalo nimeltään Ässäkenttä.

Hakkispaanan hiekkatekonurmikenttä (os. Kirveskalliontie) on jalkapalloilijoita varten. Hakkispaanalla pelataan Peimari Unitedin ja Sauvon Urheilijoiden jalkapallojoukkueiden pelejä, joten kenttä tarjoaa mainiot mahdollisuudet myös penkkiurheiluun!

Seuralan yleisurheilukenttä (os. Seuralantie) on ensisijaisesti varattu koulupäivien aikana peruskoulun ja varhaiskasvatuksen käyttöön sekä näiden ulkopuolella ohjattuun harrastustoimintaan. Kenttä on kuitenkin myös vapaasti kuntalaisten käytettävissä avoimena lähiliikuntapaikkana. Suosittelemme, että satunnaiskävijät tiedustelevat mahdollisuudesta suorituspaikkojen käyttöön toimintaa järjestäviltä tahoilta silloin, kun kentällä järjestetään ohjattua toimintaa.

Karuna

Rantolan jalkapallokenttä (os. Rantolanraitti) sijaitsee Karunan Kalliorannan läheisyydessä. Jalkapallokenttä on nurmipintainen. Kenttä voi olla varattu muuhun tarkoitukseen esimerkiksi kesäleirien tai tapahtumien aikana. Kentän välittömässä läheisyydessä on myös aidattu leikkipaikka.

Kannas

Kannaksen leikkipuiston (os. Uudenkirkontie/Vallerinnantie) yhteydessä on hiekkakenttä, jossa on kaksi jalkapallomaalia.

Ulkokuntosalit

Osmalahden lähiliikuntapaikalla on monipuolinen ulkokuntoilusali.

Sauvon Palvelukeskuksen pihalla osoitteessa Hakkistie 4 on ulkokuntoilupaikka, joka on vapaasti käytettävissä.

Koulukeskuksen pihalla osoitteessa Saustilantie 10 on ulkokuntoilusali. Koulukeskuksen ulkokuntoilusali on avoin kaikille, mutta koulupäivien aikana sali on pyhitetty koululaisten käyttöön. 

Sisäliikuntapaikat

Sauvon kunnan sisäliikuntatiloja ovat koulukeskuksen liikuntasalit ja Sauvotalon alakerrassa oleva omatoimikuntosali.

Sauvon kunnan keskustan liikuntatiloja ja -paikkoja täydentää yksityinen monipuolipuolinen liikunta- ja vapaa-ajan keskus Peimari-Areena. Peimari-Areenan tiloissa voi harrastaa jalkapalloa, kuntoilua ja erilaisia ryhmäliikuntalajeja. Peimari-Areena sijaitsee Hakkispaanan jalkapallokenttien välittömässä läheisyydessä.

Sisäliikuntamahdollisuuksia tarjoavat myös paikalliset urheiluseurat.

Ladut ja reitit

Sauvon Urheilijoiden Suojalan ulkoilualue sijaitsee Järvenkyläntien varrella n. 5 kilometrin päästä kunnan keskustasta. Sauvon Urheilijoiden Suojalan hiihtokeskuksen valaistu 2 kilometrin pururata löytyy Järvenkyläntien varrelta osoitteesta Järvenkyläntie 166. Suojalaa ympäröivässä maastossa on valaistut yhden ja kahden kilometrin hiihtoladut sekä lenkkipolut. Alueella sijaitsee myös ampumarata. Alueelta on myös ajan tasalla olevat suunnistuskartat.

Kirveskallion maastossa on mobo-kiintorastireitti, jonka ohjeet löytyvät Hakkispaanan huoltorakennuksen ilmoitustaululta.

Kirkonkylän frisbeegolf-rata Seuralan kentän ja Hakkispaanan välimaastossa. Radan ohjeistus löytyy Hakkispaanan huoltorakennuksen ilmoitustaululta.

Marjaniemen Frisbeegolf-rata osoitteessa Marjaniementie 64 21570 Sauvo on vapaasti käytettävissä. Palautetta radasta ja radan kunnosta voi lähettää osoitteeseen marjaniementoimintayhdistys@gmail.com

Sauvon merkityt patikointireitit Liivalan lenkki, Hiirmetsän tonttupolku, Sauvon kierros sekä Sauvon melontareitti ovat osa Tammireitistöä.